Wednesday, September 17, 2014

Sänkipellolla

Minun ei todellakaan ollut tarkoitus lähteä maanantaina tallille, mutta kun kaveri kyseli fb:ssa seuraa sänkipellolle, en tietenkään voinut vastustaa :)

Meinasin repiä hiukset päästäni miettiessäni, mistä saisin kyydin, kunnes välähti, että veljeni joskus mainitsi voivansa joku kerta lähteä mukaan. Hänellä on myös paljon parempi järkkäri kun itselläni ja hän osaa sitä myös käyttää (vrt. yleensä äitini kuvaa, ja puolet kuvista on hevosen jaloista tai sitten mun pää on jäänyt jonnekin matkan varrelle), joten hän voisi napata sen mukaan ja tulla pellonreunaan kuvaajaksi. Soitin sitten hänelle (kello jotain puoli kaksi) ja mitä ilmeisimminkin herätin hänet nukkumasta krapulaansa pois, kun keskustelu meni jotenkin näin:
"lähetkö mun kanssa tallille parin tunnin päästä?"
"...siis mihin?"
"tallille. voisit tulla samalla kuvaamaan hevosia."
"mitä ihmeen hevosia?"
"no hevosia, mennään sänkipellolle ratsastaa."
"siis mikä se on?"
"eli sopii, hyvä. Pystytkö ajaa? Käyks puol neljä?"
"siis sanotko vielä uudestaan? Mihin mä nyt lupauduin?"
"...Niko onks sulla krapula?"
"ehkä."

Mentiin tosiaan hyvän ystäväni Johannan ja hänen kilpurinsa Capun kanssa pellolle. Johanna on myös Possun omistaja, vaikka hän antaakin minun pitää sitä kuin omaani, ja hän omistaa meidän tallin. Pitäisi varmaankin tehdä jossain vaiheessa erikoispostaus Possusta, tallista ja tästä meidän sopimuksesta ja kaikesta, jos joku tätä lukee ja jos jotakuta joskus kiinnostaa. Kysymyksiä saa laittaa tulemaan, jos saisin vähän osviittaa että mitä kirjoittaa.

Sänkkärillä oon itse käynyt joskus toissasyksynä, ja Possu on ollut siellä aina aikamoisen kuuma, joten heitin sille päähän meksikolaiset suitset, joissa on olympiat ja lyhensin jalustimia varmuuden vuoksi reiällä. Pellolle on matkaa muutama sata metriä, ja se on noin 70x200 metriä iso.




Possu oli kauhean laiskan oloinen koko ajan ja käytti energiansa jalkojensa nostelemiseen ja kyttäämiseen, enkä saanut sitä keskittymään kuin ihan hetkittäin, laukassa se viiletti pää pilvissä ja laukka oli sellaista tikkaavaa, enkä saanut istuttua tarpeeksi tiiviisti satulaan saadakseni sitä pyöreäksi kuin muutaman askeleen kerrallaan. En tosiaan tiedä mikä siihen on iskenyt, kun laukka on ollut sillä aiemmin todella vahva askellaji ja nyt... No, se on lähinnä turhauttavin. Joka tapauksessa luovutin pian ja päätin antaa sen vain nauttia laakeasta pellosta, ja se heittelikin päätään ja laukkasi lopussa ihan innoissaan. Harmi kun ei paljoa laukkakuvia tullut, Capu meni samaan aikaan niin upeasti, että Niko kuvaili sitä. Itsestäni tuntui lopuksi, että en saanut tehtyä mitään, mutta Johannan mukaan sillä oli takapää ihan hiessä, joten kai se sitten jotain jumppaa sai :D oli ihan hauskaa, vaikka en ollutkaan kovin tyytyväinen siihen miten hevonen liikkui, mutta enemmän nää peltokerrat onkin sellaisia fiilistelyreissuja, eikä mitään pyhää yrjöä ole tarkoituskaan mennä.. ;)




Pelottava kameramies.




Capu
laukka huonoimmillaan.. no, on sillä kaula ainankin :)







 Tallilla talutin Possun kentälle ja suostuttelin veljeni vielä selkään (hän on joskus pienenä käynyt jonkun äkäisen ponin selässä ja se ei ollut mikään maailman mukavin kokemus) ja kyllä hän sinne sitten kiipesi, talutin hetken ja päästin sitten irti, ja hän ratsasti hetken itsekseen. Olin Possusta ylpeä, se ei ole mikään maailman paras aloittelijoiden ratsu herkkyytensä ja nopeiden liikkeidensä takia, mutta poika käyttäytyi mallikkaasti ja veli oli ihan innoissaan :D

Seuraavan kerran menenkin sitten vasta tänään, Menen uudestaan Ellun kanssa, Johanna lupasi hänelle Capua lainaksi. Viimeksi oli jo pilkkopimeää kun pääsin Possun selkään, joten siitä ei enää kuvia saanut, mutta nyt mennään jo joskus kahden aikaan, jotta pääsen heti päiväruokien jälkeen selkään.




takapään kautta, vai miten se meni..

Possu ja veli


No comments:

Post a Comment