On todella tyhjä tunne, kun en ole käynyt tallilla sitten viime valmennuksen. Sen jälkeen, kun taas aloin kesällä Possun kanssa touhuamaan, olen käynyt joka viikko kahdesti, ja sekin on minusta todella vähän, varmaan pitäisi päästä treenaamaan vähintään viidesti, jotta olisin tilanteeseen tyytyväinen... Se ei kuitenkaan ole tällä hetkellä eikä vielä pitkään aikaan mahdollista. No, tällä viikolla olen sitten yrittänyt keskittyä perheeseen, ollut koirien kanssa, siivonnut jo hieman joulua varten ja iloinnut vauvan kehitysaskelista - miestä tietenkään laiminlyömättä :)
Torstaina minun piti mennä ratsastamaan, mutta päätäni vihloi jo edellisiltana omituisesti, kuin joku olisi tökkinyt veitsellä silmän taakse. Aamulla se ei ollut helpottanut yhtään joten oli pakko perua, kun välistä tuntui, että maailma pimenee. Harmitti aivan älyttömästi, mutta en olisi uskaltanut kiivetä selkään ja tiedän, että tein oikein, vaikka se nyt loppujen lopuksi taisi ollakin pelkästä lihasjumista johtuvaa kipua.
Huomenna sitten vihdoin aamusta tallille! Soiteltiin eilen Johannan kanssa ja kenttä on kuulemma umpijäässä ja Possukin pitäisi klipata ennen kunnon pakkasia, jotta se ei hikoisi niin perkeleesti töissä, joten katsotaan, mitä tehdään. Ajattelin ehkä käydä maastoilemassa hetken ja työstää kentällä sitten käyntihommia ilman satulaa. Tehdä jotain kivaa :) Katsotaan, saanko äitinikin uskaltautumaan Capun selkään ilman satulaa. Aina täytyy yrittää.
No comments:
Post a Comment